Meningomyeloseele (lat. meningomyelocele, lyh. MMC) kuuluu ihmisen yleisimpiin vakaviin synnynnäisiin epämuodostumiin. Nimitys tulee latinan sanoista meninx, joka tarkoittaa aivokalvoja, myelon, joka viittaa selkäytimeen, ja cele eli tyrä tai kohju. Epämuodostumasta käytetään myös nimityksiä selkäydintyrä, selkäydinkohju, selkärankahalkio ja spina bifida cystica.

Meningomyeloseele on vakavin spina bifida -tyyppisiin hermostoputken sulkeutumishäiriövammoihin kuuluvista vammoista. Vamma syntyy sikiölle yksilönkehityksen varhaisessa vaiheessa, ja siihen liittyy aina osittainen selkäytimen vaurioituminen. Vamma ilmenee ulkoisesti vastasyntyneellä lapsella selässä aivokalvojen kokonaan tai osittain peittämänä kohjuna. Vamman oireita pystytään jossain määrin lievittämään heti syntymän jälkeen tehdyllä kohjun kirurgisella leikkauksella. Yleisimmät vammasta aiheutuvat ongelmat ovat jonkinasteinen jalkojen halvaustila, tunnottomuus, suoliston ja virtsarakon toimintahäiriöt ja kognitiiviset toimintahäiriöt.

Vamman aiheuttavia tekijöitä on monia, ja nykyisten tutkimusten valossa sen aiheuttaa perinnöllisen alttiuden ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutus. Hoitomuotojen kehittymisen ansiosta MMC-vammautuneina syntyneiden lasten eloonjäämistodennäköisyys on noussut merkittävästi 1950-luvun jälkeen, jolloin spina bifida -vammautuneiden vastasyntyneiden kuolleisuus oli jopa 90 prosenttia. Meningomyeloseele on yksi yleisimmistä vastasyntyneiden kehityshäiriöistä. Vamma on yleisin köyhissä ympäristöissä. Vamman yleisyys on kuitenkin vähentynyt elintason parannuttua.

Termejä meningomyeloseele ja spina bifida käytetään usein tarkoittamaan samaa asiaa, vaikka meningomyeloseelen lisäksi spina bifida -tyypin vammoja ovat myös spina bifida occulta ja meningoseele. Vaikka spina bifida occulta on hyvin yleinen, se on kuitenkin yleensä oireeton. Noin 75 prosentissa tapauksista lapsella havaittu oireellinen spina bifida luokitluokitellaan meningomyeloceeleksi