Meillä tytär muutti pois kotoa 3 viikkoa sitten.Toimeentulo sossut oli hätistelleet mua muuttamaan pienempään vaikka sekä tytär että poika olivat kirjoilla kotona edunvalvoja sai kun saikin ympäri puhuttua että saan jäädä vanhaan kotiini.tyttären muutettua mulla ei ollut enään perusteita että olisin saanut jäädä vanhaan kotiin sekin oli hassu kun sain puhelun että tytär on saanut oman kämpän10 pv päästä mieleeni nousi että nyt pitää heti mennä kysymään onko nykyisessä taloyhtiössä vapaata pienempää asuntoa ja olihan siellä tasan 1kpl jonka kanslisti oli päättänyt ruokatauon jälkeen ensimmäiselle ulkopuoliselle hakijalle mutta kun tulin kysymään sainkin asunnon heti ja avaimet sain jo11 päivää sitten mutta hyvin on saatu pakattua ja siirrettyä uuteen ruokapöytä ja piano ovat ne murheenkryynit joita olen yrittänyt päästä eroon siinä kuitenkaan onnistumatta muutto kun on jo huomenna ja avustajien täytyy päästä tekemään loppu siivous ja tyttären laittamaan oma huoneensa muutto kuntoon.Mutta eilen otettiin bestiksen kanssa pieni irtiotto stressistä ja oltiin kiinalaisessa syömässä.uusi koti sijaitsee siis samassa talossa mutta eri rapussa muutto voidaan hoitaa täysin sisä kautta.siellä on upeat laminaatti lattiat ja neliöt käytetty melko hyvin wc tilaa lukuun ottamatta.asunnossa oli inva wc joka on tarkoitettu ihmiselle joka tarvii nosturia tai ihmistä joka nostaa pöntön takaa asiakasta.pönttö siis 1m irti seinästä mietin miten minä saisin tilan käyttöön ehkä wc päällis kaappi ikeasta? vaippa kärryjen säilytys?peili? mutta wc tilassa tämän vastapainoksi minulla on kodinhoito huone wc yhteydessä.vanhan kodin keittiö ovet oli dc fiksattu tumman ruskeiksi itse sain kaverin kanssa alakaapit lähestulkoon irroitettua mutta avustajalle jäi ylä kaapit ja voi sitä harmitusta.mutta vaikka avustajaa harmittaakin repiä fiksauksia teen uuteenkin jos aurinko ja kaapit häikäisee niin etten voi olla asunnossa muuten mutta onneksi uudessa on sälekaihdin jolloin aurinkoa voi säädellä toisin kuin vanhassa.

tämmöistä tänään

-Rea-