Aloitin tammikuussa erityis taideryhmä zebrassa turun työväenopistossa.Meitä on siellä ollut 7 eritavoin vammaista taiteilijaa juttu on luistanut ja porukka kannustaa kovasti toisiaan, tuntuu kuin olisin aina ollut maalaamassa siellä.Nyt meillä alkoi jo"kesä tauko" jotkut meistä maalasivat/piirsivät loppuun saakka kuten minä mutta toiset olivat jo juhla tunnelmissa.

Meillä on yleensäkin kahvia ja korppua siinä puolivälissä tunteja mutta tänään kaikki olivat tuoneen kuka mitäkin herkkuja viimeisen maalauskerran juhliin.Kovasti oli haikeaa sanoa heipat kaikille toisten kanssa nähdään ehkä kesälläkin mutta toisten kanssa nähdään vasta sitten elokuussa kun taideryhmä aloittaa uuden kurssivuoden.

Toiset taiteilijoistamme ovat tehneet nopeita töitä aivan valtavia määriä mutta niissäkin kuitenkin näkyi joittenkin uusien juttujen kokeiluja ja tietyllä kerralla olleet väriteemat hyvinkin abstrakteista töistä.

meillä on 3 abstraktia taiteilijaa jotka tämän päivän"mini näyttelyssä" kertoivat töistään.Meillä on myös taiteilija joka käyttää kirjoitusta maalauksen tukevana tekniikkana.sitten on meitä joitten kuvat ovat esittäviä itse olin varmaan se jolla oli vähiten töitä esillä koska"tuherran" sen yhden työn kimpussa montakin viikkoa yksi maisema maalari tekee myöskin hitaammin.yksi meidän taiteilijoistamme piirtää "maalaus kypärällä"pään avulla yksi suussa pidettävällä pensselillä osa teki tusseilla ja minä akryylimaaleilla ja lyijykynillä.joten todella paljon todella erilaisia mutta upeita töitä on saatu aikaiseksi.

En olisi uskonut voivani jäädä kaipaamaan tuota välillä äänekästä ja haastavaakin porukkaa mutta nyt jo toivon et voisin kesän vaan hypätä takaisin syksyyn ja kurssin alkuun.Toki maalaan ja piirrän varmasti kotonakin kun on se näyttely ajatus tuolla mielessä.

-Rea-